Neljälle alkuruoaksi:
Pihvi:
400-500 g hyvälaatuista ja tuoretta naudan jauhelihaa
1 rkl dijon sinappia
pieni loraus Worchester-kastiketta
5-10 tippaa Tabascoa
suolaa
Lisäksi:
4 kananmunan keltuaista
kapriksia
hienonnettua punasipulia
lehtipersiljaa
mustapippuria
Tartar-pihvistäkin innostuin viime viikonlopun Bosgård-retkellä. Sekoita pihvin aineet käsin kunnolla sekaisin kulhossa. Maista pihvitaikinaa, että maut ovat kohdallaan. Anna tekeytyä rauhassa. Hienonna sillä aikaa punasipuli ja lehtipersilja. Muovaile sitten pihvitaikinasta kauniita pihvejä ja paina pihvien keskelle kuoppa keltuaista varten. Aseta pihvit valmiiksi lautasille ja keltuainen sen omaan pesään. Tykötarpeet voit ripotella pihvin päälle ja ympärille tai laittaa tarjolle erillisiin kulhoihin ruokailijoita varten. Niistä jokainen voi sitten ottaa oman makunsa mukaan ja esillepanokin jää kauniin yksinkertaiseksi.
torstaina
tiistaina
Burgundinpata
Kuudelle:
1 kg paistia
30 g voita paistamiseen
100 g pekonia
1 dl tomaattipassataa tai 2 rkl tomaattipyrettä
10 pientä shallottisipulia
10 valkosipulinkynttä
1 l kanttarelleja
1/2 ploa punaviiniä (ja toinen 1/2 kokille)
1/2 l lihalientä
timjamia ja laakerinlehtiä
suolaa ja mustapippuria
persiljaa
Tämä resepti on versio Bistro Sinnen burgundinpadasta, jota kokattiin Bosgårdin tilalla viikonloppuna. Oli niin herkullista, että piti heti laittaa oma paisti pataan.
Leikkaa paisti kuutioiksi ja paista voissa kuumalla pannulla kaunis ruskea pinta. Mausta kevyesti suolalla. Siirrä kuutiot pataan. Paista seuraavaksi pekonikuutiot ja lisää paiston loppuvaiheessa passata tai tomaattipyre joukkoon. Kypsennä ja siirrä pataan. Lisää pannulle shallotit, valkosipulit ja kanttarellit. Paista ja siirrä pataan. Kaada vielä lopuksi pannulle punaviini rapsuttaen pannun pinnasta kaikki ihanat maut mukaan. Kaada pataan ja lisää vielä lihaliemi, timjaminoksat ja laakerinlehdet. Mausta suolalla ja pippurilla. Sinnen ohjeessa pataa haudutettiin 85 asteessa 14 tuntia: meidän padalle riitti 7 tuntia 90 asteessa. Jo tässä vaiheessa liha oli lusikalla syötävää.
Tarjoa burgundinpataa uunijuuresten kanssa.

Tunnisteet:
Butcher's corner
maanantaina
Caesarsalaatti mansikoilla
Neljälle:
Kastike:
6 anjovisfilettä
2 keltuaista
1/2 rkl Worchester-kastiketta
1/2 rkl valkoviini- tai shampanjaetikkaa
1/4 hienonnettua sipulia
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
4 tippaa Tabascoa
1 dl öljyä, ei oliivi
raastettua parmesan-juustoa
suolaa ja pippuria
Salaattia varten:
broilerin rintafileitä
Romaine- eli sidesalaattia
parmesan-juustoa
mansikoita tai viinirypäleitä
(krutonkeja)
Caesarsalaatti on yksi lempiruoistani, jota kuitenkaan ei tule tehtyä kovin usein. Kesällä caesarsalaatissa maistuvat mansikat ja näin syksyllä ne voidaan korvata viinirypäleillä.
Laita kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimeen paitsi öljy ja parmesan. Sekoita kunnolla. Kaada öljy sekaan ohuena norona koneen yhä käydessä. Lopuksi sekoita joukkoon parmesan-raaste ja mausta suolalla ja pippurilla.
Grillaa broilerin rintafileet tai paista pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla ja leikkaa siivuiksi. Pese ja kuivaa salaatti. Puolita mansikat. Laita kaikki aineet isoon kulhoon ja sekoita kastike joukkoon. Ripottele pinnalle vielä parmesania ja mahdollisesti krutonkeja. Tarjoa.

sunnuntaina
Kesäkurpitsapasta
Neljälle:
2 isoa kesäkurpitsaa
suolaa
oliiviöljyä
Kesäkurpitsasta saa ihanaa spagettia syötäväksi tavallisen vehnäpastan sijaan. Raasta kesäkurpitsasta ohuita loiroja joko mandoliinilla tai tavallisella raastimella, ts. anopilla. Toimiva systeemi on myös leikata kesäkurpitsaan viiltoja pitkittäissuunnassa ja höylätä vaikka juustohöylällä siitä ohutta tagliatellea.
Kuumenna öljy wokissa, lisää kesäkurpitsat ja mausta suolalla. Wokkaa hetki kunnes kurpitsat ovat lämpimiä. Kaada kaikki irronnut neste pois ennen tarjoamista.
Tarjoa kesäkurpitsapastaa kaikkien lempipastakastikkeitesi kanssa. Loistavan aterian saa esimerkiksi kesäkurpitsapastasta, pestokastikkeesta ja chicken nuggeteista.

Rabbit food
Chicken nuggets?
Neljälle:
2 broilerin rintafilettä
2 dl mantelijauhoa
1 muna
suolaa ja pippuria
voita paistamiseen
Huuhtele broilerin rintafileet ja kuivaa ne. Leikkaa fileistä tikkuja. Sekoita mantelijauho suolan ja pippurin kanssa kulhossa. Riko kananmuna toiseen kulhoon ja vispaa sen rakenne rikki. Kääntele filetikut ensin kananmunassa ja sitten mantelijauhossa. Paista voissa kunnes kauniin kullankeltaisia.
Näitä on helppo varioida lisäämällä erilaisia mausteita mantelijauhoon, esimerkiksi timjamia ja rosmariinia tai chiliä ja inkivääriä.

Chicks
Pesto

iso nippu basilikaa
pieni kourallinen valkosipulinkynsiä
kourallinen pinjansiemeniä
kourallinen parmesan-raastetta
kourallinen parmesan-raastetta
hyvää oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
Laita basilika varsineen, valkosipulit, parmesan-raaste ja pinjansiemenet (tai vaihtoehtoisesti auringonkukansiemenet tai saksanpähkinät) tehosekoittimeen. Lisää reilusti oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Näin syksyllä tuoreet valkosipulit ovat niin lempeän makuisia, ettei mielestäni pestoa tule kypsentää. Kevättalvella tilanne saattaa olla toinen.
Tarjoile pestoa tavallisen pastan tai kesäkurptsapastan kanssa. Pesto sopii loistavasti myös erilaisiin voileipiin ja salaatteihin. Jos tykkää basilikasta ja valkosipulista, on peston käyttömahdollisuudet lähes rajattomia.
Tunnisteet:
Italians do it better?,
Rabbit food
lauantaina
Lehtikaalisipsit
lehtikaalia
oliiviöljyä
suolaa
Lehtikaalireseptit ovat seikkailleet jo vuosia amerikkalaisissa ruokablogeissa ja -lehdissä, kuten myös nämä sipsit ja nyt vihdoin löytyy meidänkin lähikaupasta lehtikaalia, oi ihanuutta. Lehtikaalisipsit ovat nopea ja helppo valmistaa; ja niin oivallinen tapa syöttää vihreää lapsille!
Lämmitä uuni 135°. Huuhtele ja kuivaa lehtikaali. Revi pehmeät osat lehdistä kulhoon. Lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja sekoita öljy käsin huolellisesti lehtiin. Levitä leivinpaperille yhteen kerrokseen. Ripottele lehtien päälle hieman suolaa. Paista uunissa 12-16 minuuttia tai kunnes rapeita. Varo, etteivät pääse palamaan. Lehtikaalin ei pitäisi muuttaa väriään uunissa.
Tunnisteet:
Rabbit food
keskiviikkona
perjantaina
Metsämansikkajäätelö
Noin litra:
3 munaa
3 dl kermaa
1/2 dl intiaanisokeria
1/2 - 1 l metsämansikoita
Tarvitset jäätelön valmistukseen kolme kulhoa ja vispilän. Erottele valkuaiset yhteen kulhoista ja keltuaiset toiseen. Lisää sokeri keltuaisten sekaan. Vaahdota ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sitten keltuaiset ja sokeri kauniiksi vaaleaksi vaahdoksi. Kolmannessa kulhossa vaahdota kerma. Murskaa metsämansikat haarukalla ja lisää kerman sekaan. Sekoita joukkoon myös keltuaisvaahto ja lopuksi kääntele valkuaisvaahto sekaan säilyttäen sen ilmavan koostumuksen. Valmista jäätelöksi jäätelökoneessa tai kaada pakastusastiaan ja sekoita pakastamisen aluksi jäätelöä tunnin välein. Jäätelö säilyy pakastimessa noin viikon, ellei sitten herkkuhännät ehdi syömään sitä heti ensimmäisenä päivänä. Meillä käy varmasti niin.

Fenkolisalaatti vinaigrettekastikkeella
Neljälle:
Vinaigrette:
1 hienonnettu punasipuli
2 rkl shampanja-viinietikkaa
1 rkl rakeista Dijon-sinappia
muutama pyöräytys suolamyllystä ja pippurimyllystä
1 dl oliiviöljyä
Salaatti:
1 fenkoli
pieni nippu ruohosipulia
pieni nippu rucolaa
2 romaine-salaattia
Valmista ensin kastike. Sekoita kastikkeen aineet öljyä lukuun ottamatta ja anna seistä kulhossa noin 15 minuuttia. Kun kastike on muhinut hyvin, sekoita öljy siihen hitaasti kaataen ja sekoittaen koko ajan. Näin vinaigrette paksuuntuu ihanasti.
Salaattia varten leikkaa fenkolista ouhuen ohuita viipaleita. Laita viipaleet kastikkeen sekaan ja sekoita hyvin. Anna maustua. Hienonna ruohosipuli ja revi rucola ja salaatti sopivan kokoisiksi. Sekoita kaikki aineet salaattikulhossa hyvin. Parhaiten se onnistuu käsin. Tarjoa grillatun lihan tai kalan kanssa.

Rabbit food,
Salads
Paprikainen grillimarinadi
1 dl öljyä
1 tl chilihiutaleita
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl savupaprikajauhetta
5-10 valkosipulinkynttä raastettuna
Sekoita kaikki aineet kulhossa. Tämä marinadi sopii erinomaisesti porsaan kasslerpihveille. Pihvejä kannattaa pahoinpidellä kunnolla lihanuijalla ennen grillaamista, siten niistä tulee huomattavasti mureampia. Eli nujakointi, marinointi ja sitten kuumille hiilille. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa, kuten esimerkiksi Fenkoli-vinegrettesalaatin kanssa.
Tunnisteet:
Butcher's corner
lauantaina
Hunajainen sitruunakana uunissa
Neljälle:
1 kokonainen luomukana
1 luomusitruuna
1-2 sipulia
1-2 paprikaa
75 g voita
reilusti suolaa
mustapippuria
rosmariinia
6 valkosipulinkynttä
3-4 rkl hunajaa
Eikö olekin ihanaa, kun pakkasaltaista saa nykyään kokonaisia luomukanoja! Tässä erittäin maukas ja helppo ohje kokonaiselle kanalle. Ota kana ja voi jääkaapista lämpiämään pöydälle puolisen tuntia ennen ruoanlaittoa. Sitten laita uuni lämpiämään 180-200 asteeseen riippuen uunista. Voitele uunivuoan tai -padan pohjaa reilusti. Tee kanannahkaan viiltoja ja tunge voinokareita nahan alle. Laita kanan sisään muutama sitruunalohko, murskatut valkosipulinkynnet, iso nokare voita, rosmariinia ja reilusti suolaa. Ripottele kanan pinnalle myös arastelematta suolaa, pippuria ja rosmariinia. Voitele vielä pintaa kunnolla.
Paista kyljellään uunissa 20-30 minuuttia ja toista sama toisen kyljen osalta. Lisää kanan ympärille sitruunalohkot, sipulit ja paprikat ensimmäisen puolen tunnin kuluttua. Käännä lopuksi kana rintapuolet ylöspäin ja voitele pintaa reilusti hunajalla. Paista vielä puolisen tuntia. Valele kanaa aina välillä vuoan pohjalle muodostuneella nesteellä. Onnistuneen kanan salaisuus on maustamisessa: mausteiden käytössä ei pidä arastella! Anna kypsän kanan levätä kymmenisen minuuttia folion alla ennen tarjoamista. Tarjoa quinoa- tai couscoussalaatin ja vihreän salaatin kanssa.
Tunnisteet:
Chicks
keskiviikkona
Epäranskalaiset
palsternakkaa
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
Nämä ovat niin paljon parempia kuin Oolannin pussituote! Kuori palsternakka ja leikkaa siitä tikkuja. Laita tikut uunipellille, lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista 220 asteessa kunnes juurekset ovat pehmenneet ja saaneet kauniin rusehtavan rapsakan pinnan.
Tunnisteet:
Rabbit food
maanantaina
Jauhottomat banaanipannukakut
Kahdelle kokonaiselle ja kahdelle puolikkaalle aamiaiseksi tai iltapalaksi:
80 g mantelijauhoa
1 dl kermaa tai kookosmaitoa
2 munaa
hippunen suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1 banaani
1 dl mustikoita
Päälle:
mustikoita
pähkinöitä
Olen viime aikoina kokannut kaikenlaista serkkuni blogista. Nämä mantelijauhosta tehdyt pannukakut tai "blinitkin" ovat alunperin sieltä. Amerikkalaistyyppisten pannukakkujen rakastajana muutin reseptiä hieman vastaamaan minulle sopivaa makeusastetta. Ohje toimii myös loistavasti kookosmaidosta tehtynä. Tällöin pannukakkujen paistettavuus tosin hieman kärsii, mutta ei se haittaa!
Sekoita mantelijauhot, kerma, munat ja suola kulhossa. Anna seistä hetken aikaa. Ennen paistamista lisää mustikat sekä leivinjauhe. Paista miedolla-keskilämmöllä voin tai kookosöljyn kanssa varoen, sillä mantelijauho palaa huomattavasti helpommin kuin jokin tavallinen viljajauho. Paistaessa lisää jokaiseen pannukakkuun banaaniviipaleita kauniisti asetellen tasaisin välimatkoin. Herkuttele extra-mustikoiden ja pähkinöiden kanssa. Mmmmmm.
Tunnisteet:
Early bird catches the worm,
Tarts and others
tiistaina
Kiivismoothie
Kahdelle:
4 dl omenamehua
1/2 kurkku (tai jäisiä kesäkurpitsan paloja pakkasesta)
pikku pala inkivääriä
2 kiiviä
2 sellerin vartta
2 rkl chian-siemenhyytelöä
spirulinaa
(jäitä)
Kaikki blenderiin, sekaisin ja lasiin. Smoothiet ovat mielestäni ehdottomasti parhaita kylminä, joten jos et halua käyttää jäitä niin kannattaa ainakin huolehtia, että kaikki raaka-aineet ovat kylmiä. Vihermehuissa "jääpaloina" mielestäni toimii loistavasti kesällä pakkaseen laitetut kesäkurpitsan palaset.
Tunnisteet:
Early bird catches the worm,
Fluids
maanantaina
Kurpitsakeitto
Neljälle:
1 sipuli
5 valkosipulinkynttä
2 rkl voita
1 tl kurkumaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1/2 tl paprikaa
2 cm pala inkivääriä raastettuna
1 omena
1 talvikurpitsa
1 l kasvis- tai kanalientä
noin 2 rkl soijakastiketta
Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuumenna voi kattilassa ja lisää sipulit kuumaan kattilaan. Freesaa hetki ja lisää sitten mausteet. Anna sipuleiden pehmentyä ja keittiön täyttyä mausteiden aromeista. Muista sekoittaa. Lisää sitten pilkotut omena ja talvikurpitsa. Talvikurpitsan käyttö on helppoa: kuori uloin kuori kuorimaveitsellä, halkaise kurpitsa ja poista siemenet huolellisesti. Kaikki jäljelle jäävä on syömäkelpoista. Lisää kasvis- tai kanaliemi ja anna keiton kiehua hiljalleen, kunnes kurpitsa on pehmennyt. Soseuta sauvasekoittimella tai blenderissä. Mausta maun mukaan soijakastikkeella. Tarjoa siemenkeksien kanssa.
Tunnisteet:
Rabbit food,
Soup for the soul
sunnuntaina
Siemenkeksit
Pellillinen:
2 rkl pellavansiemeniä
4 rkl kurpitsansiemeniä
1/2 dl vettä
2 kananmunaa
1 dl sesaminsiemeniä
2 dl mantelijauhoa
2 1/2 dl parmesanraastetta
1/2 tl suolaa
Laita pellavan- ja kurpitsansiemenet kulhoon, kaada vesi päälle ja anna liota noin tunti. Lisää sitten munat, sesaminsiemenet, mantelijauho, parmesanraaste ja suola. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Levitä taikina ohueksi matoksi leivinpaperin päälle uunipellille. Käyttäen toista leivinpaperia voit vielä käsin painaa taikinan ohuemmaksi ja tasaisemmaksi. Leikkaa veitsellä tai rullaleikkurilla taikinaan keksien katkeamiskohdat. Itse pidän aika pienistä kekseistä, 2,5 cm x 2,5 cm on hyvä koko. Paista 180 asteessa 15-120 minuuttia riippuen uunista. Tarjoa keittojen kanssa tai aamupalalla leivän sijaan.
Tunnisteet:
Tarts and others
Kukkakaali-riisi
Kahdelle:
1 pieni kukkakaali
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
Serkkuni on intohimoinen karppaaja ja on tehnyt tätä riisin korviketta jo pitkän aikaa. Itse olen ihastunut kukkakaalin käyttöön vasta viime aikoina; oma lemppari riiseissä kun on ollut maukas musta riisi. Tämä tulee tosin huomattavasti nopeammin.
Raasta kukkakaali suht' pieneksi raasteeksi. Kuumenna wokissa tai paistokasarissa öljy ja raasta siihen valkosipulit. Paista hetki ja lisää sitten kukkakaalit. Paista keskilämmöllä aina välillä sekoittaen, kunnes kukkakaali pehmentyy hieman. Tarjoa curryjen ja itse asiassa kaikkien riisin kanssa tarjottavien ruokien kanssa lisäkkeenä. Toimii.
Tunnisteet:
Rabbit food
tiistaina
Sitruunalohi uunissa
Neljälle:
1 lime
1 luomusitruuna
1 1/2 dl kermaa
1/2 prk smetanaa
1 dl parmesanraastetta
suolaa ja mustapippuria
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Aseta lohi uunivuokaan nahka alaspäin. Poista ruodot. Purista limen mehu kalan päälle ja mausta suolalla. Viipaloi sitruunasta ohuita siivuja. On tärkeää käyttää luomusitruunaa, tällöin voi sitruunat voi hyvin pistellä poskeen kokonaisina kuorineen päivineen, kun ruoka on valmista. Asettele sitruunaviipaleet kauniisti lohen päälle. Kaada kerma pohjalle ja lusikoi smetanasta tasainen kerros sitruunoiden päälle. Ripottele parmesanraaste tasaisesti kaikkialle. Mausta vielä mustapippurilla ja ripauksella suolaa. Paista kunnes lohi on kypsää, mutta vielä mehukasta. Tarjoa uuniperunoiden tai kukkakaaliriisin kanssa.
Tunnisteet:
Under the sea
Graavilohi
500 g merilohifileetä
1 1/2 - 2 rkl karkeaa merisuolaa
1/2 - 1 tl intiaanisokeria
nippu tuoretta tilliä
Tämä on niin helppoa! Nypi ensin kalasta ruodot. Laita filee reunalliseen astiaan nahkapuoli alaspäin ja ripottele pinnalle sokeri ja suola. Sokeri auttaa lohen pintaa pysymään pehmeänä. Sen voi myös jättää halutessaan pois. Lohifileen paksuimpaan kohtaan kannattaa laittaa enemmän mausteita. Laita tilli lohen päälle ja peitä astia kelmulla. Anna lohen maustua jääkaapissa yön yli. Aamulla tarkista suola, ja jos lohi ei tunnu vielä tarpeeksi suolaiselta, anna sen maustua vielä. Lopuksi pyyhi liika suola kalasta talouspaperilla ja leikkaa fileestä tervällä veitsellä vinottain ohuita viipaleita. Tarjoa esimerkiksi smetanan, sipulin ja blinien kanssa. Erityisen herkullista graavilohi on mielestäni avokadon kanssa ruisleivän päällä tai salaatissa.
Tunnisteet:
Kokar hela Julen,
Under the sea
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)