tiistaina

Smoothiejäätelö

Noin 1 litra:

3 munaa
1 banaani
1 rkl chian siemeniä
1 rkl macaa
2 rkl tocoa
2 rkl kuorittuja hampunsiemeniä
3 dl mansikoita
4 dl raakamaitoa

Vaikka ei ihan sesonki olekaan, niin jäätelökone surraa meillä harva se päivä. Tällä kertaa kaadoin sinne smoothien. Laita ensimmäiseksi chian siemenet lasiin pieneen vesimäärään. Muutaman minuutin kuluttua niistä tulee hyytelöä, jonka voi käyttää smoothiessa. Erottele sitten kulhoon valkuaiset munista ja vatkaa niistä kovaa vaahtoa. Kaada kaikki loput aineet (myös keltuaiset ja chia-hyytelö) blenderiin ja tee smoothie. Smoothien makeus riippuu paljon käytetyiden mansikoiden makeudesta sekä banaanin kypsyydestä.

Sekoita valkuaisvaahto smoothien kanssa kulhossa lastalla käännellen. Älä sekoita kovasti vaan yritä säilyttää vaahtomaisuus. Kaada sitten kaikki jäätelökoneeseen ja valmista jäätelö normaalisti.

Ei kommentteja: